Mikä on blogi?

Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttamattomina uusista teksteistä huolimatta. Tiedon esityksessä blogeille tunnusomaista – “normaaleihin” www-sivuihin verrattuna – on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Blogia pidetään usein synonyyminä nettipäiväkirjalle.

Kaikki blogit eivät ole yleispäiväkirjoja, vaan keskittyvät johonkin aiheeseen. Jotkut kirjoittavat myös useita blogeja yhtä aikaa. Yhdessä voidaan esitellä esimerkiksi kirjoittajan tekemiä käsitöitä, toisessa pohditaan parisuhteen kipupisteitä ja kolmannessa kokemuksistaan interrail-matkalta Euroopan halki.

Blogia on sanottu myös aivan uudeksi mediaksi. Bloggarit seuraavat ja kommentoivat usein muiden kirjoittamia blogeja ja voivat viitata niihin omassa blogissaan.
Sana blogi on laina englannin kielestä, jossa se on typistymä sanasta weblog. Blogi alkaa olla vakiintunut nimitys tällaisille sivustoille; muita käytössä olevia nimiä ovat weblogi, loki, verkkopäiväkirja ja nettipäiväkirja, vaikkakin kaksi viimeistä sopivat paremmin nimeksi vain sille blogien alalajille, jossa kirjoittaja kirjoittaa päivittäin omasta elämästään.

Oman blogin kirjoittaminen on myös nykyaikainen tapa pitää yhteyttä ystäviin. Ilmoitat vain päiväkirjasi osoitteen ja he löytävät lukemaan uusimmat ajatuksesi ja voivat halutessaan lisätä omia mielipiteitään kommenttien muodossa. Blogin avulla voit myös löytää uusia ystäviä, joilla on kenties samoja kiinnostuksen kohteita tai saman tyyppiset ajatusmaailmat.

Teksti sisältää osittaisen lainauksen Wikipedian artikkelista Blogi.

Aloita oma blogi »

Palaa etusivulle »